free%20typewriter%20fonts.jpg

Myyrä vilkaisee kelloa. Sen viiksikarvat värähtävät hermostuneesti. Enää minuutti ja metro suhahtaa asemalle.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Itsemurhan tekeminen on äärimäisen yksinkertaista: hän hyppää radalle ja metro ruhjoo hänet tuusan nuuskaksi. Siinä se.  Kuolema tulee silmänräpäyksessä. Tuhat kertaa hän on käynyt läpi tämän kaiken mielessään.

 

Vasta vähän aikaa sitten myyrä ymmärsi, millainen eläin ja kirjailija hän oli. Hän oivalsi, ettei kärsimys olekaan hänen yksinoikeutensa ja tajusi, että hän oli kärsinyt vähemmän kuin pannut kärsimään. Sen ymmärtäminen oli hänelle shokki.

 

Myyrä oli pitänyt perhettään ja sukulaisiaan pelon vallassa vuosikausia, kun hän oli suunnitellut ääneen itsemurhan tekemisestä. Miten hän lapsensa olivat selvinneet täyspäisinä tästä hullunmyllystä aikuisuuteen, myyrä ihmetteli. Hän oli kirjoitellut ja lähetellyt luonnoksia jäähyväisiksi kaikille ja kaikkialle. Hän oli tehnyt julkista itsemurhaa. Tekotavan ja ajankohdan salaamisella hän hallitsi ympäristöään julmalla tavalla. Edes hänen kirjailijatoverinsa eivät uskaltaneet enää esittää rehellisiä mielipiteitä hänestä tai hänen tuotannostaan, koska he pelkäsivät niiden tuomia seurauksia.

 

Kirjallisen rehellisyyden nimissä myyrä oli levittänyt kaiken, oman ja läheistensä elämän, lukijoiden tirkisteltäväksi. Hänen avainromaaninsa ja aikalaiskuvauksensa olivat kantaneet hänet yli vaikeiden aikojen. Totuuden kuvaajana hän ei halunnut säästä ketään eikä mitään, vähiten itseään. Hän ei, totta vieköön, suostunut kaunistelemaan todellisuutta. Monien mielestä hänen suuri kutsumuksensa kyllä kutisti hänet eläimenä päästäisen kokoiseksi.

 

Myyrä julkaisi ensimmäiset romaaninsa keskisuuren kustannustalon suojissa. Eräänä aivan tavallisena päivänä kustannustalo, monimutkaisten yrityskauppojen seurauksena, kuitenkin luopui kaunokirjallisuudesta ja siirtyi tietokirjojen julkaisijaksi. Monet ikääntyneet kirjailijat, kuten myyrä, menettivät suojatyöpaikkansa ja jäivät tyhjän päälle.

 

Tämän jälkeen myyrä yritti kiihkeästi saada uutta kustannussopimusta kaikista mahdollisista kustantamoista. Kukaan ei halunnut vanhenevaa kirjailijaa, joka myi huonosti, oli henkilönä yhtä mediaseksikäs ja väritön kuin rukinlapa ja yhteistyökumppanina vaativa ja vittumainen.

 

Viimeisenä keinonaan myyrä alkoi julkaista tekstejään omakustanteina. Ne myivät surkeasti. Ne eivät kelvanneet edes ilmaiseksi. Hän jatkoi sitkeästi sillä tiellä, vastatuuleen.

 

Samaan aikaan moni kollega tappoi itsensä. Myyräkin alkoi harkita tuota kirjailijoille niin tyypillistä ja perinteistä kuolintapaa. Öisin hän hortoili  humalassa autioilla raiteilla ja moottoriteiden rampeilla, hypisteli unilääkepurkkia mietteliäästi ja tuijotteli sillalta alas mustaan veteen. Mutta ei, hän ei pystynyt riistämään henkeä itseltään. Lisäksi hän laskelmoi, ettei itsemurha edes toisi nostetta hänen tuotannolleen tai persoonalleen.

 

Kun valtakunnan suurin sanomalehti vielä lakkasi julkaisemasta kritiikkejä hänen kirjoistaan, hän koki epäonnistuneensa täydellisesti elämäntehtävässään, kirjailijana. Nyt hän tunsi itsensä valmiiksi ottamaan viimeisen askeleen.

 

Kiihtyvä askelvirta liukuportaiden suunnasta saa myyrän havahtumaan. Kaksisilmäinen metro lähestyy laituria pimeästä tunnelista. Hetken myyrä tuntee metron tuomassa ilmavirtauksessa tunkkaisen mutta kotoisan tuoksun. Hän yrittää ottaa ratkaisevan askeleen eteenpäin, mutta jalat eivät toimi.

 

Metro pysähtyy. Ovet aukenevat sihahtaen ja sisältä purkautuu ulos ihmisiä, jotka katoavat virtana liukuportaisiin. Ovet sulkeutuvat ja metro katoaa äänettömästi takaisin maan uumeniin.

 

Myyrä huokaisee ja kääntyy. Vieressä seisoo mustatakkinen mies, joka hymyilee koleasti.

- Itsemurha on etuilua jonossa, myyrä, mustatakkinen mies sanoo.

- Haista paska, myyrä sanoo.

- Metrossakin on kuljettaja, jolle sinä olit järjestää hikisiä öitä ja painajaisia lopuksi elämää.

Sinä olet itsekäs ja tasapainoton eläin, myyrä, muttet tarpeeksi tasapainoton metron alle.

- Helvetin hörhö, jätä kunnon eläimet rauhaan.

- Oletko sinä kunnon eläin? Sinä et näe itseäsi pitemmälle. Olet saanut kirjoittamisen lahjan,

apurahoja, palkintoja, kunniaa ja kannustusta. Mitä sinä vielä haluat? Tuhansia lukijoita? Miljoona euroa? Kanonisoinnin? Eikö sinulle mikään riitä?

- Kuka sinä oikein olet?

- Olen runoilijoiden rakkain aihe.

- Rakkaus vai kuolema?

- Jumala on rakkaus.

- Siis…

- Vielä kerran me tapaamme, myyrä.

 

Tämän sanottuaan mustatakkinen mies hyppää metroraiteille ja lähtee astelemaan tunneliin, kohti

laiturille saapuvaa metroa.