S692.jpg

"nobody dies forever." - 127.0.0.1 

Oli karmea yö. Illan mittaaan naukkailin puoli pullollista Negritaa Colalla ja Pernod'la normaalisti marinoitu elimistöni kiukustui. Tuijotin toisella silmällä kaikenlaista paskaa mitä telkkari työnsi tupaan. Lopulta laahustin koisimaan. Jossain hämärän rajamailla alkoi tapahtua. Kerron teille tuoreeltaan sen mitä muistan:

Pyöreän pöydän ääressä istui neljä ihmistä: Lipponen, Lilius, MitVit ja minä. Huoneessa valona vain kynttilän aavemaisesti lepattava liekki. Pelasimme korttia. Pokeria. Se oli kovaa peliä. Hiki tursusi otsista ja kainaloista, sikari roihusi. Ikkunan takana vilkkui mainoskyltti, jossa luki: Elvis Presley 68 Comeback Special.

- Ei saatana, nyt mä olen ihan väärässä porukassa, yritin.

- Poika, sinä uhkasit Paavoa ja minua, Lilius sanoi.

- Uhkasin? Millä?

- Ratsupiiskalla.

- Nahkurin orsilla tavataan, poika, sanoi Lipponen koleasti.

- Se oli spontaani reaktio. Fortumin optiot otti pannuun. Täysin fiktiivinen esitys.

- Sen saa sitten Suomen paras juristi päättää.

- Ei kai tässä nyt sentään lakitupaan...

- Potti, Lilius sanoi ja hymyili vittumaisesti.

Vilkaisin korttejani. Kuolleen miehen käsi. Ei tällä lähetä bluffaan. Viskasin kortit pöytään.

- Onko MitVitillä mitään vaatimuksia? Lipponen kysyi.

MitVit katsoi minua silmät sirrissä, arvioiden.

- Ei ole. Tällaisen besserwisserin rangaistus on sen oma lahjattomuus. Se ei menesty missään.  Toisin kuin me.

- MitVit, sinä olet liian hyvä ihmiseksi, Lilius sanoi.

- No jaa, Blogistanin ykkösenä minulla on varaa kääntää toinenkin poski. Se vain lisää suosiotani. Se on voittajan armoa.

Kaikki kolme nauroivat veljellisen remakasti. Tunsin itseni pelkäksi nappulaksi isojen poikien pelissä.