animal_rights_T.gif

HS.n kuukausiliitteessä oli vaikuttava Eeva-Kaarina Arosen juttu Sirkka Turkasta.

Sirkka Turkan suhtauminen eläimiin sopii esikuvaksi kenelle tahansa. Kuten Aronen kirjoittaa:"Hyviä ihmisiä on vain yhtä lajia: sitä jolla on silmää eläimille ja niiden kärsimykselle." Sirkka Turkka on sitä lajia. Sitä samaa lajia ovat myös Eeva Kilpi ja Leena Krohn. 

Samaan aikaan kun jyrkilehtolat, rubenstillerit ja tuomasnevanlinnat riensivät ymmärtämään Teemu Mäkeä ja ilkkumaan Leena Krohnin sekundahumanismia, Leena Krohn todellakin "uhmasi kulttuuriväkeä ja heittäytyi naurunalaisuuden uhalla puolustamaan taiteen nimissä kidutettua eläintä".

Turkka rakastaa eläimiä enemmän kuin ihmisiä. Sellaisesta vilpittömyydestä ei pidetä. Se on vaarallista. Se on ihmisiltä pois. Ihmisen pitää asettaa ihminen kaiken muun yläpuolelle. Kaikki muu on luonnotonta, suorastaan loukkaavaa.

Turkka puhuu paljon kuolemasta. Se on runoilijan merkki. Se on luontevaa pohdiskelua. Varmasti ahdistavaa puhetta monien mielestä näinä yltiöpositiivisuuden aikoina. Hän haluaisi kuolla eläinten jalkoihin.

Ajatus eläinten jalkoihin kuolemisesta koskettaa minua kovasti. Se tuntuu niin luonnolliselta. Sirkka Turkkamaiselta.