lighthouse-724974.jpg

Pelko väärin lukemisesta on hupaisa, koska se synnyttää mielikuvan henkilöstä, joka uskoo kirjoittavansa oikein.

Miten kirjallisuutta voisi lukea "oikein"? Runoa, jonka tulkinnat aukeavat kymmeniin suuntiin tai romaania, joka symbolisoi esimerkiksi toista maailmansotaa tai ironisoi epäonnistunutta yhteiskuntajärjestelmää. Miten sellaista kokonaisuutta voisi lukea "oikein"?

Kumpi epäonnistuu, kirjailija vai lukija, jos teksti ei aukea ollenkaan. Ei minusta kumpikaan. Kirja kyllä löytää myöhemmin lukijansa, samoin lukija sopivamman kirjan.

Haavikko lopettaa Kansakunna linjan saatesanat näin:

"Olen iloinen että olen saanut työni valmiiksi. Toivon, että kirjoituksessani on paljon virheitä."

Loistava taktinen veto Haavikolta. Hän riisuu vihollisen aseista ja tarjoaa täysin uutta tapaa tarkastella historiaa. Hän hyväksyy etukäteen sen ajatuksen, ettei historiaa voi edes kirjoittaa oikein, ilman virheitä. Toisin kuin suurin osa historian tutkijoista, jotka uskovat kirjoittavansa jumalansanaa.

Sanoin Loistavassa puhalluksessa näin:

"Et sinä täydellinen ole. Sinulta puuttuu vikoja."

Tarjosin hieman samankaltaista ajatusta kuin Haavikko: ihminen tai lause on lähinnä täydellisyyttä vasta kun se pitää sisällään virheitä ja vääriä tulkintoja.

Kaiken lisäksi ajatus virheiden ja väärin kirjoittamisen hyväksymisesta on hyvin armollinen ja lohdullinen.