parisiannotables.jpg

En oikein käsitä tätä Hesarin kulttuurisivujen paapomisen puutteesta kehittynyttä kirjallista impotenssia ja regressiota, joka ajoittain etsii sekä terapeuttia että Viagraa. Viimeaikaisen uikutusmanifestoinnin ainoat motiivit lienevät julkisuushakuisuus, oman egon pönkittäminen ja pettymys oman kokoelman täydellisestä ignoroinnista.

Kirjailijan tehtävä on kirjoittaa, ei missään nimessä vahdata HS:n kulttuurisivujen tarjontaa kateellisena ja tollona kuin poika miesten kaluja uimahallin saunassa.

On merkille pantavaa, että kulttuurisivuja kritisoivat enimmäkseen apuvälinerunoilijat, lyyriset invalidit, joiden sillisalaattikollaasien ja puhelinluettelorunojen typeryyden ja lukijaa halveksivan asenteen äärellä ei oikein tiedä, pitäisikö käyttää liekinheitintä vai ostaa jatkossa halvempia peflettejä. Eräs kielirunoilija (paskanpuhumisdynamo)vaati jo pääsyä päättämään rahan jakamisesta eli hän haluaakin kalifiksi kalifin paikalle lautakuntien ja säätiöiden päättäviin elimiin. Jösses sentään. Siitäkö tässä onkin kysymys? Ahneudesta? Rahan suuntaamisesta oman taskuun? Millähän lihaksilla? Millähän näytöillä?
 
Keskinkertaisuus saa voimansa siitä, että se noteerataan. Sama pätee keskinkertaisen lehden keskinkertaisen kulttuuritoimituksen keskinkertaisiin toimittajiin - ja keskinkertaisia kirjoja kirjoittaviin kirjailijoihin.
 
Arvoisat kirjailijat, kirjoittakaa parempia kirjoja. Ottakaa jokainen lukija kuninkaaksi kriitikon ja julkisuuden paikalle. Siinä teidän työnne ja tehtävänne, ja kostonne niille, jotka ovat teitä väärinymmärtäneet ja ignoroineet. Siinä minunkin työni.