snakes%20on%20black.jpg

Osastolle oli rantautunut kuvataideterapeutti. Romuluinen naisihminen, joka ulkoilutti hevosenhampaitaan ja levitti puhuessaan sylkeä ympärilleen kuin sadettaja.

Huoneissa torkkuvat potilaat ravisteltiin hereille ja ajettiin päiväsalin pöydän ääreen. Terapeutti puhui kovalla äänellä mukaansatempaavia, samalla se jakoi kaikille sakurat ja piirrospaperit. Minun tehtäväkseni jäi terapeutin turvallisuuden takaaminen, kun muut hoitajat lähtivät virnistellen kahville. Mietin vain, kuka suojelisi minua terapeutin ahnailta pikku kätösiltä, joiden sormissa rakennekynnet ratisivat uhkaavasti.

Menin potilaiden keskelle istumaan.Vieressäni piirteli uusi potilas, teini-ikäinen juippi, jonka nimi oli Ruuben. Se suojasi kädellä piirroksia, etten minä näkisi. Samapa tuo, ajattelin. Mutta kuvatus tuli takaa ja tempaisi kuvan pojan edestä.

- Mitäs täällä on? Venkuroita? Mustia venkuroita?

- Ne on käärmeitä.

- Taitaa olla lakritsinauhaa?

- Ne on käärmeitä. Lähettimestä tuli käsky piirtää mustia käärmeitä.

- Lähettimestä? kysyin.

- Niin, salaisesta lähettimestä.

- Missä se salainen lähetin on?

- Ei se ole enää salainen, jos minä sen kerron.

- Hei kaveri, minulla on vaitiolovelvollisuus.

- Ai jaa, no sitten, se lähetin on minun hampaassani. Hammaslääkäri sen asensi, mutta minä sen huomasin. Tiesin odottaa, kun näin sen asennuksen etiäisessä.

- Vai etiäisessä. Kuuluuko sieltä lähettimestä puhetta?

- Kuuluu puhetta, ja välillä kuorolaulua ja soiton jytkettä.

- Sinulleko siellä puhutaan?

- Minulle. Ääni käskee piirtää käärmeitä. Mustia käärmeitä.

- Miksi ääni sellaista käskee?

- Kun käärme käski Eevaa ja Aatamia maistamaan sitä omenaa siitä hyvän ja pahan tiedon puusta...

Terapeutti kuunteli pää kallellaan ja silmät killissä meidän keskusteluamme ja sanoi:

- Höpön höpön. Kun minä olin nuorena likkana Afrikassa kehitysaputöissä hottentottien luona, minä näin mustia käärmeitä. Minä näin niitä ihan tolkuttomasti. Sellaisia eri mittaisia venkuroita, käyriä ja pitkiä, paksuja ja pelottavia. Välillä niitä käärmeitä tunki sisään minun telttani oviaukosta. Mutta minäpä purasin heti käärmeiltä niskat nurin, vaikka heikkojakin hetkiä oli, ja niistä se vasta mekkala lähti. Ne käärmet matelivat kahdella jalalla.

- Käärmeet? Kahdella jalalla? kysyi poika kauhistuneena.

- Kahdellapa hyvinkin, nainen sanoi ja vinkkasi minulle himokkaasti silmää.