Portræt af Diktonius

Olen etsinyt pitkään tätä Elmer Diktoniuksen kirjaa Min dikt ja nyt sen löysin. Se julkaistiin kun Diktonius oli 25-vuotias. Olen hämmästynyt Diktoniuksen ajattelun ja ilmaisun voimasta ja kypsyydestä. Nimestään huolimatta kirja on lähes puhdas aforismikokoelma, pullollaan elävää aforistiikkaa. Olen ilahtunut. Vuosia sitten sain lainaksi Jörn Donnerin tekemän dokumentin Diktoniuksesta. Siinä Diktonius jäi jotenkin valjuksi, mutta vakuutan, että tässä kirjassa kieli elää. Diktoniuksen nuoruuden ehdottomuudessa, vihassa ja vääjäämättömyydessä on jotakin samaa kuin Camus'n Sivullisen päähenkilön eksistentialismissa. Tätä kirjaa on vaikea käsittää nuoren kirjailjan esikoiseksi. Tämä on äärimmäisen kovaa laulua.

Vihani olevaa kohtaan on rakkautta tulevaan.

Voittaja: aseissa toisia, panssaroituna itseään vastaan.

Siveettömintä: hedelmällisyys.

Luominen on nälkää, kylläisyys impotenssia.

Heikot itkevät, vahvat nauravat, viisaat hymyilevät.

On tukalaa tonkia maata ja muistaa tähdet päänsä päällä.

Vihje elämäkertani kirjoittajille: Olen nelikulmainen.

Kaikki mikä siittää, on kovaa.

Koko maailma löyhkää ajoittain huoruudelta.

Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.

Ihmiset inhoavat karkeutta. Mutta silti se on ainoa tosi tapa moukaroida heihin tosiasioita.

Kirjoitan, koska olen heikko. Parempi olisi mennä kirves kädessä maailmaan ja huitoa ympärilleen.

Maan auringossa kelpaa.

Vain särkynyt voi tulla ehjäksi.

* * *

Tämä seuraava Diktoniuksen runo voisi olla vaikka aforistikon credo:

Otin voiman käteeni./Rakastan voimaa./Syntyi aforismeja.

Näiden aforismien joukossa on sellaisia jotka pitäisi/nuijia ihmisten sieluun./Mikäli heillä on sielu.

Miten joka hetki pelkäänkään että se mitä nyt sanon/ on viimeinen sanani.

Älkää moittiko minua epäjohdonmukaisuudesta vaikka/ en aina puhukaan samasta asiasta samalla tavalla/Minä kasvan./Osan näistä aforismeista mietin eilen, osan tänään./Mutta yhdellekään niistä en takaa huomista./