951-0-32094-3

Hampaiden takaa näkyi valoa. Olinko liian jyrkkä? Taisin olla.

Tapasin messuilla virtuaalisen keskustelun veteraaneja, jotka olivat juuri niin tuttuja kuin sellaiset ihmiset ovat, joiden päiväkirjoja (blogeja) on tullut pitkään luettua. He voivat luottaa minun myötäilevään nyökkäilyyni ja läsnäolooni näytön äärellä jatkossakin. Mieluusti olisin jutellut heidän kanssaan pitempäänkin.

Sain Joni Pyysalolta hänen tuoreen kokoelmansa Kuolema, rakkaus ja lisälaittet. Vieläkin ikävöin Pyysalon Parnassoon tekemiä kirjailijahaastatteluja, joista varsinkin Helena Anvahan haastattelu (Parnasso 3/2001)on klassikko.

Sammakko oli onnistunut saaman Pentti Linkolan puffaamaan Eero Alénin kirjoittamaa päiväkirjaa, jonka päähenkilönä on Linkola. Vähän väsyneeltä Linkola tuntui. Hän totesi, että hän on kirjoittanut pelkästään tendenssijuttuja. Jos maailma olisi mennyt toiseen suuntaan, hän ei olisi kirjoittanut mitään. Kirjoittaminen kun ei tuota Linkolalle tarpeeksi iloa.

Takauma- lavalla Kejonen lasketteli elämänsä vaiheita Tuula-Liina Variksen haastattelussa. Ei mitään uutta minulle. Kirjat on luettu. Ei mitään jalometallia Jamien ja Napoleonin epätoivon jälkeen. Mutta on siinäkin kaksi enemmän kuin monella muulla.

Paljon yksityisissä keskusteluissa puhuttiin paremmuudesta. Minuakin imarreltiin. Ymmärrän kyllä, että kirjallisuudessa tavoitteet pitää asettaa korkealle, mutta ei se kuitenkaan mitään hevoskauppaa ole, ainakaan minun mielestäni.

Ai niin: aerobic-tossut ja kitaralaukku istuivat kuuntelmassa Remu Aaltosen ja valokuvaajien puhetta Aleksis Kivi-lavan katsomossa.