173340144_9e80677fbd_m.jpg

Julkaisen kirjailija Juha-Pekka Koskisen luvalla tänään häneltä saamani postauksen itsenäiseksi jatkoksi edelliseen bloggaukseeni.  

"Kirjailijoiden toimeentulosta on puhuttu paljon ja niin pitääkin. Vanhana
matemaatikkona en kuitenkaan voi olla astumatta muutamaa askelta taaksepäin
ja tarkastelematta asiaa ulkopuolisen silmin.

Mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan siitä, että kirjailijan pitäisi elää
työllään? Kärjistetysti, romaanikirjailija tuottaa romaaneja kuten puuseppä
tuoleja. Jos puuseppä ei saa tuolejaan myytyä, hän kuolee nälkään.
Myymättömyyteen on pääsääntöisesti kolme hyvää syytä.

1) Kukaan ei tiedä, että puuseppä on olemassa. Kuluttajan on vaikea löytää
Mestarin tuotetta, jos hän ei ole koskaan edes kuullut tästä.
2) Puusepän tuolit ovat huonoja. Kuluttaja on koeistunut muutaman Mestarin
tekemän tuolin ja todennut, etteivät ne sovi hänen takalistolleen.
3) Puuseppiä ja tuoleja on liikaa. Samanlaisia tuoleja kuin itse Mestari
tekee, ovat kaupat väärällään. Mestarin tuolit ovat periaatteessa aivan yhtä
hyviä kuin muutkin, mutta mitäpä eroa olisi tuolilla ja tuolilla, Herra
nähköön!

Nämä kaikki kolme seikkaa yhdessä, erikseen ja sopivasti sekoittuneina
vaikuttavat siihen, ettei kaikkien puuseppämestarien työ lyö leiville.

Mitä asialle voisi tehdä? Tietysti jokaista kirjailijaa (unohdetaan ne
puusepät, heillä on kiire takaisin töihin) voitaisiin teoriassa mainostaa
tasapuolisesti. On ollut (todellakin passiivisesti) puhetta siitä, että
myydyimmät kirjat – listaa julkaistaisiin joka viikko ja listalla olisi 40
myydyintä kirjaa. Näin kirjoille ja kirjailijoille saataisiin samanlaista
laajempaa näkyvyyttä kuin musiikin saralla ovat albumit ja artistit saaneet.
Ehkäpä ykkösnimet menettäisivät muutaman lukijan ja keskikastiin nousisi
kourallinen uusia nimiä. Kaikkia tämäkään manööveri ei varmasti auttaisi.

Mitä kirjan tai kirjojen huonouteen tulee, siihen kukin voi vaikuttaa
tykönään. Lukijalle on paha mennä tolkuttamaan, että tämä kirja on hyvä,
että se on pakko ostaa ja lukea vaikka se nyt saattaisikin tuntua
vastenmieliseltä puuhalta.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, jarruttavana seikkana on kaiken
paljous. Kirjoja ilmestyy kuitenkin aika paljon, verrattuna niihin muutamaan
hassuun ihmiseen, jotka Suomessa ostavat kirjoja. Jos saman syksyn aikana
ilmestyy viisi ihmissuhdedraamaa, joissa keski-ikäinen yksinhuoltajaisä
etsii itseään ja kadonneita lukulasejaan, jää joku tai jotkut näistä
viidestä kirjasta väistämättä paitsioon. Luultavasti asiasta kiinnostunut
ostaa yhden näistä opuksista arvostelujen, kansikuvan tai Annan haastattelun
perusteella. Tietysti tätä ongelmaa voisi helpottaa valtaamalla suurempia
markkina-alueita, mutta ongelma ei sinällään poistuisi sillä kilpailu
kovenee maailmanmarkkinoilla vähintään samassa suhteessa.

Näissä vallitsevissa olosuhteissa onkin melko uhkarohkeaa ryhtyä
kirjailijaksi ja odottaa, että elää luovalla työllään. Moni puuseppäkin (no,
nyt ne taas palasivat) on joutunut myymään sorvinsa ja vaihtamaan alaa kun
kauppa ei ole käynyt. Olenkin joskus jossakin sanonut, että kirjoittaminen
on Suomessa kuolemantapa, ei elämäntapa.

Vaikka tästä nyt voisi kuvitella, että olen säveltämässä ylistyslaulua
kirjailijoille, jotka raatavat päivätöissä, ei asia ole ihan näinkään.
Jotakin perin outoa kirja-alan saaliinjaossa on, kun 30 euron hintaisesta
kirjasta eksyy kirjailijan taskuun vain pari, kolme euroa, joista niistäkin
verottajaa ottaa osansa. Köyhiä kirjailijoita on paljon, köyhiä kustantajia
taitaa olla huomattavasti vähemmän. Ei liene mikään salaisuus, että
romaanista saadut keskivertotulot häviävät helpostikin muutamalle
aikakauslehteen tms. tilaustyönä tehtyjen novellien palkkioille.

Mitään suurta parannusta asian suhteen tuskin on odotettavissa. Mutta mikä
voisi olla se pieni askel oikeaan suuntaan?"