Woody Woodpecker in the 1948 short Wacky-Bye Baby, directed by Dick Lundy.

Innostuin jossain vaiheessa kirjoittelemaan faabeleita ja nyt löysin arkistojen aarteista keskeneräisen jutun, joka lähti jostain Kiiperin jutusta Kirjailijan häiriöklinikalla. Pyysin Kiiperiltä aikoinaan lupaa idean käyttämiseen, hän vastasi myöntävästi ja minä annoin näppikselle ja mielikuvitukselle kyytiä. Hyvät lukijat, kannattaisiko tämä teidän mielestänne kirjoittaa loppuun?

Samalla löysin muuten suuren määrän erittäin korkeatasoisia lauseita, joiden olemassaolon olin autuaasti unohtunut. Tämähän on vähän kuin kävisi vintillä penkomassa.

* * *<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tapahtuipa kerran eräässä kaupungissa eteläisessä Suomessa suuresti mieliä kuohuttanut tapaus. Tikka nähkääs alkoi takoa reikää talon seinään. Eihän siinä sinänsä ollut mitään outoa, reikien tekeminen puuhun on tikan työtä, mutta kun se talo sattui olemaan arvokas kulttuurihistoriallinen suojelukohde.

 

Mutta suojeltu oli kyllä tikkakin. Niin, että kumpi suojeltu oli arvokkaampi, talo vai tikka? Kerron teille nyt tapauksen kulusta sen mitä tiedän.

 

On tammikuu, ulkona napakka pakkanen ja aurinko on kiivennyt juuri ja juuri läheisen puiston puiden latvojen yläpuolelle. Talonmies istuu kahvipöydässä ja lukee sanomalehdestä täysin pahaa -aavistamattomana uutisia Natura- hankkeesta, kun tasainen nakutus seinän takaa alkaa. Hän vetää yöpuvun päälle talvipompan ja lähtee ulos katsomaan mistä on kysymys. Ja suuri on hänen hämmästyksensä, kun hän äkkää korkealla talon seinällä työskentelevän tikan.

 

- Hei tikka, mitä sinä siellä touhuat? talonmies huutaa.

 

Tikka vilkaisee olkapäänsä yli alas, vaan ei virka mitään.

 

- Että mitä sinä siellä touhuat? talonmies huhuilee uudestaan.

 

Tikka keskeyttää työnsä ja sanoo:

 

- Reikää.

 

Mitä?

 

- Teen reikää seinään.

 

- Lopeta heti, hyvä lintu.

 

- Minkä takia? Tämä on minun työtäni.

 

- Mene metsään hakkaamaan männynkylkeä.

 

- Olen urbaani tikka. Muuta itse maalle, jos mieles tekee.

 

- Kuule, tämä talo on suojelukohde.

 

- Niin olen minäkin.

 

- Mitä olet?

 

- Suojelukohde. Rauhoitettu. Harvinainen. Lintu.

 

- Etkö siis aio lähteä?

 

- En varmasti.

 

- Etkä lopettaa?

 

- En.

 

- Entä jos haen tikkaat ja tulen hakemaan sinut?

 

- Teen reiän päähäsi. Nokin silmät päästäsi.

 

- Minä haen haulikon ja täräytän sinut hengiltä.

 

- Hae vaan ja häkki heilahtaa.

 

- Haista sitten paska.

 

- Haista ite, tikka sanoi ja kääntyi jatkamaan työtään.

 

Tilanne ajautuu heti kättelyssä pattitilanteeseen. Talonmies ei hallitse diplomatian koukeroita. Hän perääntyy sisälle lämmittelemään ja tekemään sotasuunnitelmaa. Ikkunasta hän näkee, että kadulle alkaa kerääntyä uteliaita ihmisiä seuraamaan tikan työskentelyä.

 

- Jokaisella nokkaisulla se tuhoaa kulttuuriperintöämme, talonmies sanoo vaimolleen. Vaimo vastaa, että tikka on yksi kansallislinnuistamme, se symbolisoi ahkeruutta ja jääräpäisyyttä. Isäntä ymmärtää, että nyt pitää toimia nopeasti ennen kuin tikka ehtii kerätä kaikkien sympatiapisteet. Oma vaimokin alkaa kääntyä tikan puolelle, häntä vastaan. Hän soittaa poliisille, joka tulee paikalle ripeästi. Isäntä selittää poliisille tilanteen. Vanhemman konstaapelin asekättä alkaa heti syyhyttää.

 

- Voisin tipauttaa tikan virka-aseellani, vanhempi konstaapeli uhoaa toiveikkaana ja vetää pistoolin kotelosta.

 

- Pyssy pois, paskalakki, tikka on rauhoitettu lintu, kuuluu heti huuto väkijoukosta, - tikan ampuminen on raskas rikos. Vanhempi konstaapeli työntääi pistoolin takaisin koteloon ja lähtee virka-autoon murjottamaan. Tikka jatkaa uurastustaan. Puunsäleet vaan lentelevät alas kadulle, kun se jatkaa tauotonta takomistaan.

 

- Tikkaa! talonmies huutaa.

 

- Mitä? tikka kääntyy kuuntelemaan.

 

- Mitä jos me osoittaisimme sinulle kaupunginmetsästä alueen, jossa sinä voisit toteuttaa

mielihalujasi kaikessa rauhassa...

 

- Olen rauhoitettu lintu ja toteutan tässä ja nyt mielihalujani kaikessa rauhassa.

 

Poliisit sulkevat katuosuuden moottoriliikenteeltä punakeltaisilla puomeilla. Poliisi on tuonut paikalle lisävoimia kolmen auton verran. Tikan puolustajat ovat hälyttäneet paikalle kännyköillä valtavan joukon luontoaktivisteja, jotka pystyttävät jo telttojaan puistikkoon. He aikovat jäädä valvomaan tikan etuja. Paikalliset kauppiaat paistavat kaasugrillillä makkaraa ja myyvät olutta.

 

Talonmies säpsähtää, kun ovikello soi. Hän nousee ja menee avaamaan. Ovella seisoo kaupunginosan pappi.

 

- Herran rauhaa.

 

- Terve.

 

- Mikäs täällä on tilanne?

 

- Huono. Tikka tuhoaa kansallisomaisuutta ja kukaan ei tee mitään.

 

- Se, minkä teet yhdelle pienimmistä, sen teet...

 

- Älä sinäkin nyt aloita.

 

- Vaalit lähenee. Tässä on loistava tilaisuus kerätä irtopisteitä.

 

- Mene tuonne pihalle ja häädä tikka Jumalan avulla ja sinusta tulee piispa.

 

- Olisiko noin?

 

- Varmasti.

 

Pappi pinkaisee ulos. Salkustaan hän kaivaa Raamatun ja astelee tikan alle.

 

- Hei siellä ylhäällä. Me rukoilemme sinun puolestasi.

 

- Ketkä te?

 

- Me kaikki luojan luomat.

 

- Aha. Mitäs te rukoilette?

 

- Me rukoilemme, että sinä lähtisit takaisin metsään ja tilanne saisi rauhanomaisen ratkaisun.

 

- Turha toivo. Menkää itse koteihinne.

 

- Me rukoilemme silti. Kirkko on sinun puolellasi.

 

- Tarkoitatko, että minulle löytyisi sopiva seinä luterilaisen kirkon sylistä?

 

- Varmasti löytyisi, olet tervetullut kirkon yhteyteen.

 

- Kuulehan pappi, tiedätkö sinä mitä eroa on papilla ja variksella?

 

- En.

 

- Variksella ei ole lipereitä.

 

- Ei tarvitse heittäytyä julkeaksi. Olen sentään Jumalan asiamies.

 

Pää painuksissa, mutta toiveikkaana pappi siirtyy väkijoukkoon houkuttelemaan eksyneitä sieluja

vaaliuurnille. Vielä pitkään kuuluu papin pakkasen kähentämä ääni:

 

- Jos äänestät pappia, on kuin painaisit itse nappia. Muistakaa numero kasi, Jumalan käsi...

 

Paikalle saapuu isolla saksalaisella virka-autolla museoviraston intendentti ja kaupungin rakennusviraston insinööri.

 

- Tämä on skandaali, tämä on skandaali, kirkuu intendentti. – Tämän talon vintillä yöpyi Venäjän suurruhtinas, kun hänen hevosensa kuoli ähkyyn kesken taipaleen.

 

Kaupungin rakennusviraston insinööri mittailee rakennusta katseellaan joka kantilta ja kirjoittaa

numeroita muistivihkoonsa.

 

- Onko meillä mitään mahdollisuutta siirtää taloa jonnekin muulle? kysyy intendentti  huolestuneella äänellä.

 

- Valitan, se ei ole kyllä mahdollista. Mutta voisimme ehkä rakentaa talon ympärille betonista

suojakerroksen, eräänlaisen hallin...

 

- Sitä me emme kyllä varmasti tee. Eikö tikkaa saada poistumaan? Vahingot liikkuvat jo miljoonissa, vaikka niitä ei voida edes tarkasti rahassa mitata.

 

- Ei saada, talonmies puuttuu keskusteluun. – Kuulin ystävältäni, että Helsingissä on lintumies, joka osaa, anteeksi sanankäyttöni, vittuilla linnuille.

 

-  Vittuilla? Loistavaa. Hoitakaa äkkiä lintumies tänne. Helikopterilla. Kaupunki maksaa kaikki kulut, intendentti sanoi.