optbigmoon.jpg

Ovelle koputettiin.

Todella mieluisa vieras sukelsi viidakkooni (työhuoneeseeni). Vanha ystävä, jumalainen nainen, joka tekee väitöskirjaa Virginian yliopistossa kuoleman ja tantrajoogan  yhteydestä buddhalaisuudessa. Hän on opiskellut vuosia tibetologiaa.

Emme olleet nähneet aikoihin. Ehdotin siirtymistä teekupposen ääreen.

Ikkunan takana hämärä puki Helsinkiä mustaan pyjamaan. Katselin häkeltyneenä ystäväni rauhallisia kasvoja; teräksenharmaita silmiä, silmäkulmien suloisia aurinkoryppyjä, kuulasta ihoa ja kasvojen luuston läpinäkyvää estetiikkaa. Ponnistelin ymmärtääkseni hänen viisaita puheitaan. Hän selitti minulle maltillisesti tiettyjen sanojen avattuja merkityksiä.

Puhuimme paljon maailman uskonnoista. Hyvästä ja pahasta. Sielunvaelluksesta. Uskontojen ja uskon tarjoamasta mahdollisuudesta. Opportunismista. Dalai Lamasta. Vuoristovaeltamisesta. Jeesuksesta ja Paavalista. Välimatkasta jumalaan, valtaan.

Vierähti tunteja. Hyväksimme yhteisen ajatuksen siitä, että tavoittelemme yksinkertaisuutta ja yritämme varoa turhuuden tartuntaa. Sessio oli ohi.

Ehkä me tapaamme, kun hän muuttaa väiteltyään takaisin Suomeen, siihen taloon maalle, jonka lähellä ei ole naapureita. Ehkä me poltamme jymytupakkaa, nauramme ja soitamme kitaroilla intialaista.

Ehkä on kyllä. Yksinkertaista.