<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

wolf-01-orig.jpgSeppo Puttonen kysyy, Lassi Kämäri vastaa.

 

OMA TYÖ – KIRJOITTAMINEN

 

Ai mitä minä näillä lauseilla tavoittelen? Yksinkertaisuutta. 

 

Mitä on aforistikon työ? Sanojen/kirjoittamisen pikamatka? Sanoa mahdollisimman vähillä sanoilla – mahdollisimman paljon? Onko elämä yksinkertaistettavissa aforismeihin?

 

Tehdä havaintoja ympäröivästä maailmasta, nipistää lukija hereille, nytkäyttää ajatus liikkeelle, avata uusia tarkastelukulmia, haastaa itsestäänselvyyksiä ja murskata luutuneita asenteita. Lukijasta aforismi saattaa vaikuttaa pikamatkalta, mutta lauseen maaliin vieminen on voinut viedä paljonkin aikaa ja matkaa. Tietenkin lyhyys ja tiiviys ovat aforismin tunnusmerkkejä, mutta kyllä sisältö ja haastavuus ovat tärkeämpiä. Eiköhän kirjallisuus ole aina vain elämän kalpea jäljennös, vivahteeton, paperinmakuinen ja steriili parhaimmillaankin

 

Uusien ajatuksien keksimisestä tulee helposti yksi itsepetoksen muoto.

 

Pitää olla tietoinen perinteestä – jo kirjoitetusta?

 

Ehdottomasti, aforistisen tradition tunteminen on tärkeää. Voi edes yrittää välttää aiemmin sanotun ja yrittää saada lauseeseen uutuuden viehätystä. Muutenkin tämä kirjallisuuden lajityyppi vaatii laajaa lukeneisuutta ja varmasti siksi se ei olekaan yleensä untuvikkojen laji. Ja tartuntavaara jo sanottuun on aina olemassa.. Itse muistan ainakin pari lausetta, jotka luulin itse keksineeni. "Sydänkin on vasemmalla puolella", joka paljastui vasemmiston vanhaksi vaalilauseeksi ja "Joukkohaudassa et ole yksin", joka oli Teemu Hirvilammen runokokoelman nimi.

 

Ajattelemattomuus lienee passiivisinta vastarintaa.

 

Aforistikko vaatii ajatukselta/aivolta työntekoa? Onko aforistikon elämä helppoa vai liian vaikeata?

 

Kyllä lukija pyritään haastamaan sisäänrakennetuilla tulkinnoilla ja oivaltamisen tuomalla ilolla. Vaikeinta on kai se, ettei ole edellytyksiä harjoittaa aforistikon elämää täyspäiväisesti. Mutta onhan siinä tietenkin myös tämä absoluuttisuuden ongelma: vääryys ja epäoikeudenmukaisuus särähtää silmään ja korvaan. Aforistikon pitää nähdä maailma manipuloinnin läpi. Kirjoittaminen on pakoa todellisuuteen.

 

Jo on aikoihin eletty: vapaa-ajan vietostakin on tullut ongelma.

 

Minkälainen on aforistikon vapaapäivä?

 

Ei ajattelusta voi ottaa vapaa-päivää. Ainakaan luetun tekstin tai elokuvan ääressä. Kaikesta luetusta tai kuullusta tekstistä sitä alkaa hakea ja kaivaa hyvää lausetta, laatua. Ehkä suurimman vapauden koen klassista musiikkia tai jatsia kuunnellessa. Tai soittaessani itse kitaraa. Laululyriikka kyllä joutuu heti suurennuslasin alle.

 

Kirjallisuus, ympäristörikos.

 

Itseruoskintaa – puuta kaatuu - turhuuden toteamista?

 

Kyllä tämä lause taisi syntyä jonkun tiiliskiviromaanin äärellä, jossa oli tuhat sivua, muttei ei yhtään omaa ajatusta tai tiivistä lausetta. Ei edes vahingossa. Se on melko tyypillistä klassikkoissakin. On tässä aforismissa myös tämä linkolalainen luonnon tuhlaamisen näkökulma toisena tulkintana.

 

VALTA JA POLITIIKKA

 

Ei valta Suomessa kansalle kuulu vaan amerikkalaisille eläkesäätiöille.

 

Rahan vallan kritiikki luonteista aforistikolle?

 

Rahan vallan kritiikki on minulle demokratian puolustamista. Suomessa valta on luisunut täysin markkinavoimien käsiin. Kairamot ja Ollilat esittävät sanelupolitiikkaa pääministereille, yrittävät tehdä eduskunnasta talouskoulutuskeskuksen, ohjailevat hallituksen toimintaa, kävelevät rahaa tursuvilla saappaillaan demokratian ylitse. Demokratian sylissä harjoitetaan koko ajan monenlaista muutakin oligarkiaa, harvainvaltaa: virkamiesten, pankkien, ammattijärjestöjen...

 

Toisinajattelija toivoo tunnustusta vallanpitäjiltä voidakseen kieltäytyä sen vastaanottamisesta.

 

Kuinka lähelle sanoilla voi tunkeutua vallanpitäjiä? Kuinka lähelle kritiikki voi mennä ja kuinka paljon on varottava liehakoimista? Onko aforistikko sama kuin entisajan narri? Voiko aforistikko tavoitella sanojen kautta vaikutusvaltaa?

 

Tämän aforismin syntymisen ja lähtökohdan muistan tarkkaan. Pentti Saarikoski oli Dublinissa ja samaan aikaan siellä oli James Joyce-päivät. Joycen kääntäjänä Saarikoski odotti kutsua juhlaan – ei siksi, että hän olisi kaivannut sen tuomaa arvostusta vaan siksi että olisi voinut kieltäytyä kutsusta, saada julkisuutta ja haukkua irlantilaisia Joycen kurjasta kohtelusta. Aforismin idea lähti tästä tarinasta. En usko että sanalla on juurikaan valtaa vallanpitäjien piirissä, Kekkonen oli lukeva poikkeus. Näin pienessä maassa kritiikki menee aina lähelle ellei sitten osu. Yleisistäkin asioista tulee yksityisiä. Minusta liehakointi ja aforistikko eivät mahdu samaan lauseeseen. Kyllä aforistikossa ja narrissa on paljon yhteistä: ivaaminen, pilkaaminen, halventaminen, näkeminen, mutta suurin ero on kai siinä, että suomalainen toisinajattelija irvistelee metsän reunasta, usein erakkona, ei mitenkään solidaarina. Toisaalta minä taidan muistuttaa eniten narria, kuninkaan jaloissa marisevaa kriitikkoa, kun olen töissä eduskunnan kirjastossa, vallan ytimessä, valtion veneessä, demokratian koneistossa.

 

Älä töki petoa tylsällä kynällä.

 

Mutta kuinka teräväkään se voi olla? Eivätkö valtaa pitävät juuri terävää kynää vainoa?

 

Toisinajattelijan elämän vaikeutta tai sanan mahtia Suomessa on turha romantisoida. Samaan aikaan kun monessa maailman kolkassa toisinajattelijat viruvat vankiloissa, suomalaiset dissidentit kuittaavat suuria kirjallisuuspalkintoja tai valtion apurahoja. Sehän toisinajattelijan ongelma onkin: valtio yrittää nopeasti syleillä vaarallisimmat hengiltä. Se on erittäin ovelaa politiikkaa.

 

Häivähdys politiikan huipulta: isokäsi heilahtaa ja kyllä se siitä.

 

Moni saattaa tunnistaa henkilön. Tämä lause syntyi monien asioiden kasautumisesta ja kohdehenkilön saamasta yliarvostuksesta. Lauseessa henkivät talousrikollisten suosiminen, filosofinen hölynpöly ja henkisesti veltto 'kyllä se siitä'. Avainsana on tietenkin 'lentopallo'.

 

Yleinen mielipide, susien ulvontaa. 

 

Aforistikko on pääsääntöisesti yksinajattelija – ei yleisen mielipiteen kirjaaja? Hänen on ajateltava massojen ajatusten vastaisesti – miten siis sitä kannattaisi ollenkaan kustantaa?

 

Lause tarjoaa tietenkin kaksi tulkinta mahdollisuutta: on yksinäisiä susia ja laumasusia. Tällä asialla on kaksi puolta. Tietenkään aforistikko ei seiso iltapäivälehtiä kuolaavien susilaumojen joukossa, jotka uskovat populistisemmankin vedätyksen, mutta toisaalta yksinäinen susi haluaa antaa äänen niille, joilla sitä ei ole: lapsille, vanhuksille, vammaisille, köyhille, syrjäytyneille, sorretuille. Aforistikot ovat kansan palvelijoita, mutta aforistikoista ei ole laumoiksi.

 

IKUISUUSASIAT

 

Ikuista on vain ikuisuuden tavoittelu.

 

Kaikki on prosessia – ikuisten asioiden toteamista?

 

Kyllä. Uusia ajatuksia ei ole muuten kuin suhteessa vallitsevaan yhteiskuntaan, kulttuuriin. Jotkut näkevät siinäkin jotakin uutta, että maailma muuttuu, vaikka todellisuudessa jotain uutta olisi siinä, että se jämähtäisi. Maailmahan on aina muuttunut, eikö totta?

 

Lyömme omat haaveemme taakaksi lastemme hartioille ja petymme katkerasti, jos ne eivät toteudu.

 

Pitää nähdä sukupolvien taakka ja historian toistuva kiertokulku?

 

Pitää nähdä. Olen istunut liian monissa varpajaisissa tuoreiden isien kanssa. Siellä on leivottu tulevia NHL-pelaajia tai huippujuristeja. Aivan kuin kaikki tässä elämässä tulisi rahan tai aseman kautta. Ajan henki haisee rahalle. Kenenkään en ole koskaan kuullut puhuvan onnellisesta ihmisestä tai elämästä.

 

Siellä missä on tietoa vähiten aletaan puhua Jumalasta.

 

Siellä missä uskoa on eniten, tietoa on vähiten? Kuinka paljon jumaluusasioita voi kyseenalaistaa? Miksi iskeä päätään vuoreen?

 

Siksi että Jeesus Nasaretilaisella ja Jumalalla on niin paljon maanpäällisiä asiamiehiä, joiden toiminta ja moraali eivät kestä olleenkaan lähempää tarkastelua. Siksi että kirkko ja sen edustajat käyttävät demokratian syleilyssä harvainvaltaa. Vaativat meiltä puhtaita ajatuksia ja harrastavat itse jopa epäpuhtaita tekoja. Koska jumaluusasiat ovat lähes jokapäiväinen osa kulttuuriamme, me voimme näyttää niiden sisällä vallitsevia ristiriitoja ja koomisuuksia. Eihän Jumalaa voi pilkata, voi pilkata vain Jumalan edustajia.

 

Tässä vastakohdille rakennetussa maailmassa pahan voittaminen merkitsisi hyvänkin häviämistä.

 

Hyvän ja pahan vastakkaisuus tai samuus – aforistikon polttoainetta?

 

Kaiken vastakkaisuus on aforistikon polttoainetta. Hyvä – paha, oikea – väärä, Jumala – Paholainen, elämä – kuolema, rikkaus – köyhyys. Aforistikon maailma on dualistinen.

 

Suorakulma luonnossa, merkki ihmisen läsnäolosta.

 

Aforismien kirjoittaminen vaatii ihmisten tarkkailun lisäksi entistä enemmän luonnontarkkailua?

 

Kyllä huoli luonnosta ja eläimistä on vahvasti tulossa aforistiikkaan. Ihminen on osa luontoa, vaikka se välillä tuppaa unohtumaan. Tämä lause syntyi siitä, ettei luonnonkansojen mestaritaiteilija osannut piirtää suoria kulmia, koska se on vieras elementti luonnossa. Sakari Pälsi siitä kertoi. Sellainen on kädellinen, vasta puusta pudonnut.

 

MORAALI

 

Pitäisikö moraali hylätä vain siksi, että muutkin ovat sen hylänneet.

 

Yleisen moraalin kyseenalaistaminen tarpeen? Mikä on aforistikon moraali? Mihin aforistikko mieluimmin moraalisen kritiikkinsä piikin pistää – yksityisen ihmisen moraalin arvostelemiseen vai kollektiivisen tai poliittisen moraalin arvostelemiseen?

 

Tänä päivänä pidetään typeryksenä sitä, joka ei yritä huijata esimerkiksi verotuksessa tai kaikessa muussakin kaupanteossa: auto- tai asuntokaupassa. Keinottelua kutsutaan nykyään sijoittamiseksi ja petosta puoliensa pitämiseksi.

 

Suomessa pidetään hengissä kummallista myyttiä perusrehellisestä kansasta. Kuitenkin lehdet ovat päivittäin täynnä todistuksia kaikissa yhteiskuntaluokissa ja asemissa olevien ihmisten moraalittomuuksista. Miten poliitikot, tuomioistuimet ja kirkonmiehet voivat odottaa kansalta korkeaa moraali, kun eivät siihen itsekään pysty?

 

Aforistikko on heikomman puolella, antaa äänen nille joilla sitä ei ole.

 

Itse olen kyllä vaatinut moraalista tilintekoa kaikilta , unohtamatta itseäni.

 

On lottovoitto syntyä Suomeen ja jokeri siirtää tuotanto muualle.

 

Voiko aforistikko olla talouden ruoska? Vaikka aforistikolla ei ole taloustieteilijän koulutusta – aina on syytä peräänkuuluttaa talouden moraalia?

 

Tämä lause lähti Jorma Ollilan hybriksestä. Hyvinvointivaltio kouluttaa Nokialle pätevän henkilökunnan ja Ollilla siirtää palkkioksi tuotantoa halpatuotantomaihin. Ei siihen tarvita taloustieteilijän koulutusta, että ymmärtää, että Suomi ei ole demokratia vaan markkinavoimien sanelupolitiikan alaisuudessa toimiva sätkynukke. Sellaista talouden moraalia on mielestäni aina syytä peräänkuuluttaa.

 

Perheväkivalta, hiljaisuudessa kukoistava huonekasvi.

 

Moraali kotona?

 

Niin, tässä on asia, jonka karmeutta ja koko kuvaa eivät puutteelliset tilastot kerro. Väkivallan muoto, johon on viranomaisten vaikea puuttua, koska perheyhteisö suojelee itseään tehokkaasti ja itsetuhoisesti. Tässä valheessa ja kulisissa on lasten ja äitien varmasti vaikea pysyä tolkuissaan.

 

MUUT ARKISET ASIAT

 

Onko voitto jääkiekon MM-kisoissa tosiaan suomalaisten merkittävin kollektiivinen kokemus?

 

Arkisten havaintojen karuus yllättää paatuneenkin aforistikon? Kollektiiviset kokemukset eivät anna enää paljon lohtua ja uskoa yhteisten henkisten kokemusten voimaan?

 

Olo oli aika masentunut, kun näin mitätön asia sai kansan sankoin joukoin kaduille. Mikään muu ei sitten liikkeelle saakaan: ei köyhyys, eivät palkkaerot, ei kurjistuminen, ei työttömyys, ei kodittomuus, ei eläinten oikeudet, ei rauhanmarssi, ei politiikka. Jaa, olihan tässä sentään tämän isänmaata kukkuvan käkikellon kuolema, joka sai massat hetkeksi kadottamaan sekä suhteellisuuden- että ajantajunsa.