Olen lomalla. Nautin joutilaisuudesta. Silmä hivelee kirjahyllyä, osuu selkämykseen, jossa lukee "Toistasataa runoilijaa". Poimin kirjan. Siihen on kerätty Kalevi Seilosen toimittamia runosuomennoksia 1960-luvun kulttuurilehdistä. Veikko Polameri on kirjoittanut kirjoituskoneella kirjan kanteen Apollinairen muotokuvan. Se on upea.
Selailen kirjaa. Luen runoja sieltä täältä. Soitan Seiloselle. Seilonen ilahtuu, kertoo vähän taustoista. Kertoo, että jos katsoo tarkkaan Polamerin kuvaa, voi oikeasta ohimosta löytää sanan "Apollinaire". Tarkistan asian. Näin on. Kiitän kirjan tekemisestä.
Törmään pariin Guillevicin runoon. Alan etsiä hyllystä Guillevicin kirjaa, jonka nimen muistelen olevan Riittejä. Bretagnelainen Guillevic kuvaa meren rannan maisemaa, elollista ja elotonta, pelkistetysti ja alastomasti.
Elämä on sitä että oppii
laskemaan päänsä kauniisti
naisen vatsalle.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Ja että osaa pidellä
kämmenpohjassaan
rantakiveä joka virui
maan poluilla.
* * *
Kaikki visvat pestään meressä
ja mies voi iltaisin löytää vuoteessa
meren raikkaan maun
avoimien reisien välistä.
* * *
Jos rakastaisit itseäsi
niin kuin rakastat
runoa, jota etsit,
kenties
et enää kirjoittaisi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.