bretagne.jpg

Olen lomalla. Nautin joutilaisuudesta. Silmä hivelee kirjahyllyä, osuu selkämykseen, jossa lukee "Toistasataa runoilijaa". Poimin kirjan. Siihen on kerätty Kalevi Seilosen toimittamia runosuomennoksia 1960-luvun kulttuurilehdistä. Veikko Polameri on kirjoittanut kirjoituskoneella kirjan kanteen Apollinairen muotokuvan. Se on upea.

Selailen kirjaa. Luen runoja sieltä täältä. Soitan Seiloselle. Seilonen ilahtuu, kertoo vähän taustoista. Kertoo, että jos katsoo tarkkaan Polamerin kuvaa, voi oikeasta ohimosta löytää sanan "Apollinaire". Tarkistan asian. Näin on. Kiitän kirjan tekemisestä.

Törmään pariin Guillevicin runoon. Alan etsiä hyllystä Guillevicin kirjaa, jonka nimen muistelen olevan Riittejä. Bretagnelainen Guillevic kuvaa meren rannan maisemaa, elollista ja elotonta, pelkistetysti ja alastomasti.

Elämä on sitä että oppii

laskemaan päänsä kauniisti

naisen vatsalle.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ja että osaa pidellä

kämmenpohjassaan

rantakiveä joka virui

maan poluilla.

 

* * *

 

 

Kaikki visvat pestään meressä

 

ja mies voi iltaisin löytää vuoteessa

meren raikkaan maun

avoimien reisien välistä.

 

* * *

 

Jos rakastaisit itseäsi

 

niin kuin rakastat

runoa, jota etsit,

 

kenties

et enää kirjoittaisi.