hank.jpg

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Oli uuden vuoden päivä ja vuosi 1953. 

 

Läpi yön musta Cadillac oli ponnistellut sakeassa lumimyrskyssä. Hank istui Cadillacin takapen­killä ja siemaili silloin tällöin pieniä kulauksia viskipullostaan. Hänen oikealla puolellaan oli musta kitaralaukku ja vasemmalla puolella valkoinen stetson. Katosta roikkui pussi, jonka sisällä oli nuoteilla kirjailtu valkoinen puku. Hän oli matkalla keikalle Cantoniin.

 

Ennen lähtöä Hank oli käynyt lääkärin juttusilla, koska hän tunsi pientä pakotusta rinnassaan. Sydä­men kanssa oli ollut ongelmia ennenkin. Lääkäri ruiskutti häneen B –12 vitamiinia ja morfii­nia. Nyt hän tunsi olonsa muuten hyväksi, mutta hieman väsyneeksi.

 

- Sir, saisinko pistää radion auki? kysyi kuljettaja arasti. Hän oli vasta teinipoika, hyvä jos seit­semäätoista.

 

- Totta maar, Hank vastasi, mutta etsi sitten joku kantriasema.

 

- Kyllä, sir, ja kiitos. Kun kuuntelee radiota pitkällä ajomatkalla, pysyy paremmin hereillä.

 

- Niinpä.

 

Kuljettaja käänsi rätisevän radioaseman kohdalleen. Siellä jodlaili vanha kunnon jarrumies Jimmy Rodgers haikeasti.

 

Hank ajatteli Audreyta. Hän ei saanut naista mielestään, vaikka hän eli ja asui toisen naisen kanssa aviossa. Hän rakasti vieläkin sitä naista. Naiset ovat monimutkaisia; et voi elää niiden kanssa, mutta et voi elää niitä ilmankaan, Hank kirosi mielessään.

 

- Sir, saanko vielä häiritä?

 

- Niin?

 

- Tahdon vain sanoa, että minun mielestäni te olette maailman paras kantrilaulaja ja maailman hienoin lauluntekijä.

 

- Taisit juuri ansaita ilmaisen lipun Cantonin keikalle, poikaseni.

 

- Kiitos, sir, kiitos. Tätä eivät kaverit tule kyllä uskomaan.

 

- Eivät varmasti.

 

- Minun papallani oli tapana istua kotitalon terassilla varjossa ja juoda lämmintä viskiä. Ja radio aina pöydällä. Parin paukun jälkeen hän alkoi veivata viritintä, ympäri ja ympäri, kunnes hän löysi teidän laulujanne. Minä istuin tavallisesti hiljaa jossain nurkassa ja katselin, kun isä naputteli sormellaan pöydän pintaa "Lovesick Bluesin" tahdissa. Minusta tuntui, että ne olivat parhaita hetkiä äijän elämässä.

 

- Isäsi vaikutti kunnon mieheltä. Onko hän kuollut?

 

- Ehei. Korean sodan demonit sekoittivat hänen päänsä ja ajoivat hourulaan.

 

- Olen pahoillani.

 

- Ei se mitään. Teidän laulunne tuovat mieleen vain hyviä muistoja isästä.

 

Radiossa alkoi soida Hankin viimeinen single "I'll never get out of this world alive". Kuljettaja hy­myili ja käänsi musiikin kovemmalle. Hän vilkaisi taustapeilistä takapenkillä istuvaa kantrilaulajaa. Hank oli sulkenut silmänsä. Taisi nukahtaa, ajatteli kuljettaja ja siirsi katseensa takaisin tien pintaan.

 

Mukava poika, mutta liian puhelias, Hank ajatteli. Hän päätti soittaa heti Cantonista Audreylle ja  pyytää kaikkea anteeksi. Hän halusi nähdä taas Hank Juniorin. Hän voisi lopettaa juomisen. Hän voi­si jättää Billie Jeanin ja palata takaisin Audreyn luokse, palata kotiin. Jos hän lopettaisi juomisen, hän pääsisi taas esiintymään Grand Ole Opryyn ja isoihin konserttisaleihin. Ei tarvitsisi enää kiertää näitä räkälöitä ja pikkupaikkoja. Isoista paikoista tulisi paljon rahaa ja levyjen myynnistä loput. Olisi enemmän aikaa olla pojan kanssa. Välillä voisi vaikka käydä metsästämässä vuorilla. Totta kai Audrey voisi luoda oman uran kantrilaulajana, jos hän haluaisi. Oi Audrey, oi Audrey¼

 

Raskas väsymys häivytti viimeiset ajatukset Hankin päästä ja hän vaipui uneen.

 

Noin 200 mailia Knoxvillestä Oak Hillissä Länsi - Virginiassa kuljettaja havahtui ajatuksistaan, kun takaa kuului poliisisireenin ujellus. Kuljettaja hiljensi nopeutta ja pysäytti Cadillacin tien sivuun. Poliisiauto kurvasi Cadillacin taakse valot vilkkuen. Kuljettaja veivasi auton ikkunan auki, kun polii­si asteli hitaasti auton viereen. Poliisi tervehti ja näytti poliisikorttinsa.

 

- Ajokortti ja rekisteriote, poliisi sanoi.

 

Kuljettaja kaivoi ajokortin lompakostaan ja rekisteriotteen auton hanskalokerosta ja ojensi ne polii­sille.

 

- Näyttävät olevan kunnossa. Huomasitko sinä, että sinä ajoit ylinopeutta, poika?

 

- En huomannut, sir. Olen pahoillani.

 

- Minun täytyy kirjoittaa sinulle pieni sakko, poika.

 

Poliisi kirjoitti sakon ja vilkaisi takapenkille.

 

- Mikäs mies tuolla takapenkillä makaa? hän kysyi.

 

- Hank Williams, poika sanoi ylpeästi.

 

- Se kuuluisa Hank Williams?

 

- Se.

 

- Kiesus. Voisitko sinä herättää hänet? Tahtoisin hänen nimikirjoituksensa. Vaimoni rakastaa hänen laulujaan.

 

- Kyllä, sir.

 

Kuljettaja nousi autosta ja koputti takaikkunaan.

 

- Mister Williams, mister Williams, herätkää, olkaa hyvä, herätkää!

 

Mitään ei tapahtunut. Kuljettaja avasi takaoven ja ravisti miestä kevyesti olkapäästä, mutta hän ei he­rännyt vieläkään vaan kaatui kyljelleen takapenkille. Kuljettaja koitti pulssia hänen kaulastaan ja katsoi poliisia päätään pudistaen.

 

Poliisi riisui stetsonin päästään ja ravisti siitä lumihiutaleet. Hän painoi katseensa alas loskaiseen tiehen. Hank Williams oli lähtenyt hillbilly­tähtien taivaaseen.