LänkipohjaTeloituskuvasarja3.jpg, 13 kB

"Suomessa on ollut kuvitelma, että pahoissakin kriiseissä asioita on hoidettu eettisesti korkeatasoisesti, ikään kuin lakia noudattaen. Mitä enemmän näitä asioita on tutkittu, sitä useammin on tultu lopputulokseen, että meillä on menetelty ihan samalla tavalla kuin muuallakin, ja se ero on meidän kuvitelmaa eikä todellisuutta", sanoo Heikki Ylikangas Helsingin Sanomissa (7.10.2007).

Suomessa pidetään hengissä monenlaisia uskomuksia Suomesta ja suomalaisuudesta. Välillä niitä kutsutaan historiankirjoitukseksi. Ja niiden kyseenalaistaminen tai kieltäminen loukkaa syvästi Suomea ja suomalaisia.

Heikki Ylikankaan kirja Romahtaako rintama? vahvistaa sen, mitä Kulomaa ja Lindstedt jo valottivat omissa tutkimuksissaan: suomalaiset ovat yhtä verenhimoista tappajakansaa kuin kaikki muutkin. Suomalaiset toimivat kriisitilanteessa moraalittomasti unohtaen lain kirjaimen. Aivan kuin lynkkausjoukko. Tappavat ilman puolueetonta oikeudenkäyntiä.

Sellainen kansa millaiset johtajat. Yhdellä mahtikäskyllä Mannerheim olisi lopettanut valkoisten mielivallan ja punaisten silmittömän lahtaamisen. Samoin vankileirit, joiden pöyristyttävissä ja julmissa oloissa tuuupertui tuhansia. Entä Kekkonen? Hän taas kunnostautui teloitusryhmän päällikkönä Haminan valleilla. 

Tutkimus kerrallaan myytit puhtaanvalkoisesta Suomesta ja rehdistä suomalaisuudesta romuttuvat. Hyvä niin, sillä historia on kirjoitettava aina uudelleen.

Samassa haastattelussa Ylikangas sanoo: "90 prosenttia historiantutkimuksesta on keskittynyt valopuoliin ja sankarillisiin puoliin, joita sodasta epäilemättä löytyykin. Mutta löytyy myös muuta. Suomalaisella historiankirjoituksella on vaikeuksia olla vahvaa yleistä mielipidettä vastaan."

Minulle jää hämäräksi, mitä "valopuolia" ja "sankarillisia puolia" sodasta löytyy. Miksi ihmessä 90 % historiantutkimuksesta keskittyy sodan valopuoliin ja sankarillisuuteen? 

Sota on häpeäksi kaikille.