<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Varis lentää raskaasti järven yli kohti tavaratalon roskiksia. Moottoritien ja

järven välissä kulkee kapea tie kaupungista sairaalalle. On kevättalvi ja

lumisohjo pyrkii jokaisella askeleella pikkukengän kauluksesta sisään.

 

Kanttiinin nurkalla Hurskainen päivystää lapa pystyssä. Morjenstaa minulle varmuuden

vuoksi kymmenisen kertaa. Sitten se paljastaa lääkkeiden syömät legonsa, röhähtää

kurluttavaan nauruun ja pujahtaa sisään kanttiiniin.

 

Avaan sairaalan ulko-oven ja astun sisään. Takaa kuuluu vaimea tömähdys, tuttu ääni,

katolta tippuu sulavaa lunta paksuina laattoina.  Kohta valkotakkiset juoksevat ohi ja

sanovat, että joku hyppäsi äsken vitosesta. Katson ikkunasta, kun ambulanssi

kurvaa pihaan pillit ulisten. Hoitajat yrittävät elvyttää hyppääjää. En kykene

tunnistamaan potilasta näin kaukaa. Pitkät hiukset ovat levällään lumessa. Olisiko tyttö 

perheosastolta?

 

Kaksi potilasta istuu ikkunalaudalla portaikossa. Yrjö hieroo Anjan vittua ja Anja vemputtaa

Yrjön kullia.Alhaalta päin katsottuna se on kuin lasimaalaus.

 

–          Nakki housuihin, sanon Yrjölle. – Ja Anja lähtee omalle osastolleen.

–          Nakki! Yrjö protestoi.

–          Prinssinnakki, tarkennan.

 

 

Pukuhuoneessa pesen käteni ja vedän valkoisen takin henkarista päälleni. Osaston

panssarilasin takana häilähtelee varjoja, toinen maailma. Siellä levottomat jalat

mittaavat käytäviä ja hulluus on enemmistönä. Työnnän avaimen lukkoon ja

sukellan sisään kuin keskiaikaiseen maalaukseen maailmanlopusta.